Euroopan tunnelmalliset joulutorit kutsuvat:

Saksan kauneimmat joulutorit

Baijerin alueen (Nürnberg – Regensburg – München) perinteisiä joulutoreja pidetään Saksan kauneimpina. Perinteisille joulumarkkinoille tullaan paitsi viihtymään ja herkuttelemaan, myös tekemään ilahduttavia ostoksia. Kuorot ja piparkakkujen ja marsipaanien tuoksut saavat posket punoittamaan – viimeistään hehkuviinistä. Virittäydy joulun tunnelmaan ja koe kolme upeaa historiallista kaupunkia suomenkielisen matkanjohtajan opastuksella.

Lähtöpäivät 5.12. ja 13.12.24 alk 878 € / henkilö, opastettu matka

Wienin ja Bratislavan joulutorit

Itävallan pääkaupunki Wien häikäise

e upeilla joulutoreillaan. Joulutoreilla on Wienissä yli 700-vuotta vanhat perinteet ja edelleen ne hurmaavat kauneudellaan. Lähes jokaisella kaupunginosalla on omat joulumarkkinansa, jotka eroavat paljonkin toisistaan.

Slovakian pääkaupunki Bratislava on Euroopan nuorimpia pääkaupunkeja. Kaupunkiin on helppo tutustua sen pienen kokonsa vuoksi. Upea, korkealle kukkulalle rakennettu Bratislavan linna hallitseen kaupunkikuvaa. Bratislavan joulumarkkinat avautuvat marraskuun lopussa ja sulkeutuvat juuri ennen joulua.

Lähtöpäivät 28.11., 5.12. ja 12.12.24 alk 868 € / henkilö, opastettu matka

Prahan ja Dresdenin joulutorit

Dresden on upea ja mielenkiintoinen Elbe-joen helmi. Toisen maailmansodan pommituksissa lähes täysin tuhoutunut kaupunki, aikanaan yksi Euroopan kauneimmista, on palannut jälleen vanhaan loistoonsa. Kaupunki sonnustautuu joulutamineisiinsa marraskuun loppupuolella ja juhlistaa joulunalusaikaa perinteitä kunnioittaen.

Praha tunnetaan myös nimellä Kultainen kaupunki ja on kuin elävä ulkoilmamuseo. Prahan linna on maailman suurin keskiaikainen linnoitus. Prahan joulumarkkinat kuuluvat ehdottomasti Euroopan parhaimmistoon.

Lähtöpäivät 5.12. ja 12.12.24 alk 898 € / henkilö, opastettu matka

Vastuullinen matkanjärjestäjä: Matkapojat

Kysy myös muita joulutori-, pikkujoulu- ja joulumatkoja.